EBK Cupissa jatkoon
25.6.2019 12:49 Uutiset / Miehet

Motm, Nuori Oskari Hietanen

CUP IHME!

EBK meni Regions Cupissa 8 parhaan joukkoon, pudottamalla KyPa:n lukemin 4-3. Suomen ”kovimmasta” kolmosesta, kaakon kolmosesta ja siellä kolmantena majailevasta vastustajasta hienolla esityksellä napattu voitto lämmitti pelaajia, taustoja sekä runsasta yleisöä.

Tappiottoman EBKn kohdannut KyPa kenties luuli saavansa helpon voiton, mutta heti ottelun alussa EBK näytti kaapin paikan. Ensi minuutista asti EBK tuli kovaa päälle, ja Arber laukoi hienon yhdistelmän päätteeksi heti tolppaan. Toisella minuutilla iski keskeltä läpi Oskari Hietanen ja vei joukkueen johtoon.

EBK hallitsi kenttätapahtumia aina Lundstenin loukkaantumiseen asti noin 20 minuutin kohdalla mielin määrin. Polvensa satuttanut Gugi kannettiin kentältä pois ja peli hieman sekavoitui. Vastustaja käytti tämän armotta hyväkseen ja tasoitti ottelun ensin nopeasta hyökkäyksestä 1-1 ja puoliajan loppupuolella painostuksen päätteeksi meni johtoon 1-2.

Puoliajalla kopissa vallitsi vahva tunnelma ja usko omaan tekemiseen, ja EBK tasoittikin ottelun heti alkuun, kun Fatos puski Arberin keskityksen maaliin.

Minuutin perään tästä omassa päässä aiheutettiin pilkku vastustajalle, ja taas oltiin takaa-ajo asetelmissa. EBK hallitsi kenttätapahtumia ja loi paikkoja, ja yritys palkittiin 25 minuuttia ennen loppua, kun maalinedus ruuhkassa ensin Naip puski tolppaan, ja lopuksi Krenar runnoi pallon maaliin.

Molemmat hakivat voittomaalia, mutta onnistuja oli EBK, kun hyökkäyspään vapaapotkussa toppari Ele Mehinovic ajatteli muita nopeammin, ja vapautti NaipBejtullahun läpiajoon. Naip ei epäröinyt laittaa palloa maaliin, ja näin ollen vei isännät johtoon.

Lopussa syötiin nitroja, kun vastustaja yritti tasoittaa, ja maalivahti Saku Jatkolalta vaadittiin viimeisessä tilanteessa vielä gamesaver, kun mies torjui vapaapotkun huikean hienolla venymisellä.

Kaikki olivat huikeita ja kenttätapahtumissa oltiin vastustajaa parempia, myös maalipaikkoja luotiin runsaasti enemmän. Vastustaja taipui syyttelemään tuomaria, mutta vapaapotkut menivät suurinpiirtein tasan, pilkut vastustajalla yksinolla, eikä kortteja montaa nähty. Pitkä kotimatka on tiedossa.

Huonoa pelaajaa ei kentällä ollut, ja kaikki juoksivat ja taistelivat ja taklasivat. Valmennus nosti parhaaksi pelaajaksi Oskari Hietasen, joka teki kentällä kaiken mahdollisen maalista alkaen. Uskomattoman kova peli -02 syntyneeltä huippulupaukselta, sillä mies suorastaan dominoi palloa. Oskari osaa käytännössä kaiken, mutta merkille pantavaa on se, miten Osku pärjää fyysisessä pelissä ja karvasi ja riisti pallon pois vastustajalta kymmeniä kertoja. On kyllä melkoinen tehopakkaus, ja kotiyleisölle on onni päästä miehen otteita ihailemaan.

EDIT. Kiitokset hienosta ottelutapahtumasta kuuluvat myös Auringolle, joka jaksoi urheasti paistaa läpi tapahtuman, ja ennen kaikkea parisataa päiselle yleisölle joka joukkueita kannusti. Oli mukava nähdä ja kuulla yleisöä Keski-Espoossa pitkästä aikaa. Saa sarjapelejäkin tulla katsomaan ????

Hieno voitto. Onnittelut pelaajille. Torstaina tärkeä peli sarjakakkosta vastaan kotona. Pelin lopputulos määrittää mistä asetelmista syyskierrokselle lähdetään!

EBK - KyPa 4-3

1-0 Oskari
1-1 KyPa
1-2 KyPa

2-2 Fatos (Arber)
2-3 KyPa rp.
3-3 Krenar
4-3 Naip (Ele)

Mv. Jatkola


   
Lisää uutisia
Esbo Bollklubb
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Kategoriat