EBK/FS KAUSIENNAKKO 2018-2019 Futsal-Ykkönen
4.10.2018 17:35 Uutiset / EBK Fs
  1. EBK/FS KAUSIENNAKKO 2018-2019 Futsal-Ykkönen

EBK/FS KAUSIENNAKKO 2018-2019 Futsal-Ykkönen


EBK/FS on valmistautunut muutaman kuukauden ajan historiansa ensimmäiseen kauteen Futsal-Ykkösessä. Tätä ennen joukkueella on kokemusta vain alemmilta sarjaportailta, sillä joukkue on edennyt kohti kansallista huippua noin nousu/per vuosi tahtia. Jalkapallokausi kilpaili pitkälle syksyyn huomiosta futsalin kanssa usean pelaajan kohdalla, joillakin oli uhkana jopa sarjakauden aloituksen missaaminen Ykkösen nousukarsinnan takia. Nyt kuitenkin jalkapallokaudet ovat ohi ja jokaisen pelaajan fokus on täysin alkavassa futsal-kaudessa.

Joukkueen runko on pysynyt viime vuodet lähestulkoon samana, mutta toki olemme jokaisena vuonna tehneet muutaman täsmähankinnan kriittisille pelipaikoille. Joukkueessa vallitseekin tiivis yhteishenki ja läppä lentää, sillä pelaajisto on tuntenut toisensa jo pitkään kentän ulkopuolellakin. Tämä yhdistettynä yksilötaitoon, tunteeseen, nopeuteen sekä opittuihin futsalin saloihin, EBK/FS tulee olemaan suuri yllätys monelle vastustajalle, joka ei tunne joukkuetta yhtään entuudestaan. Antoihan EBK jo myrskyvaroituksen keväällä nousukarsinnoissa, kun muutamista todella tärkeistä poissaoloista huolimatta joukkue raivasi itsensä selkein lukemin Ykköseen.

Alkavalla kaudella tulemme pelaamaan kotiotteluitamme Opinmäessä sekä Leppävaaran liikuntahallilla. Varsinkin Leppävaara on ikävä paikka vierailla, sillä joukkueemme on usein pelannut hurmoksessa kotiyleisön tuen voimin. Usein olemme myös saaneet kuulla, kuinka ikävä paikka Espoo on vierailla vastustajan näkökulmasta. Vieraspeleihinkin tulemme saamaan vahvan rosterin, sillä joukkue on täynnä nuoruuden intoa, takamus kuluttaa vielä tehokkaasti bussin penkkiä.

Joukkue on asettanut itselleen minimitavoitteeksi sarjapaikan uusimisen, mutta joukkue uskoo vakaasti siihen, että kauden päätteeksi saunotaan nousujuhlia Espoon keskustassa.



Joukkue:

#3 Henry Kolkkanen

#4 Inno Ilonen

#5 Antti Korhonen

#6 Miftar Hajliti

#7 Pyry Korhonen (C)

#8 Zakariya Mohamud

#9 Leo Rautiainen

#10 Zanjar Abubakir

#11 Guri Qerimi (A)

#12 Abdu Wehliye

#13 Eldar Mehinovic

#14 Jonas Zaknoun

#15 Dhiia Al-Shemari (uusi)

#16 Nevzat Mustafa (A)

#17 Qorane Mohamed

#18 Markus Appelqvist (uusi)

#19 Alberon Zeneli (uusi)

#20 Yusuf Abdallah Jelem (uusi)

#88 Pyry Meriluoto



Ennakointia vastustajista:

ACE, Tampere

Kovaa taisteleva ja fyysinen opiskelijaporukka Mansesta. Hyvällä yhteishenki ja kova yritys. Osaavat pelata futsalia vuosi vuodelta paremmin. Haastaa kärkiporukoita.

AS MOON, Raahe

Ennakkosuosikki. Voittanut harjoitusotteluissa liigajengejä. Sekoitus nuorta ja vanhaa. Ilmeisesti tekevät yhteistyötä Sievin kanssa. Hurmiollinen kotiyleisö.

FC Rauma

Sarjan paras mediatiimi ja pelistriimit. Organisoitu porukka, pelaa ehkä moderneinta futsalia sarjassa. Hienot lumikolat! Keskikastia.

KP-V/Monkulat, Kaustinen

Fyysinen porukka, joka on kuuleman mukaan vahvistunut viime vuosista. Onkohan Cech vielä maalissa? Target pelaamisen taitajat. Keskikastia.

Loiske, Lempäälä

Pelannut samalla systeemillä (ja samoilla pelaajilla) about 20 vuotta. Laidasta pallo pivotille ja juoksu perään. Toiminnee edelleen heikompia joukkueita vastaan. Osaavat puolustaa ahtaassa kotisalissa. Taistelee putoamista vastaan.

PTU, Pori

Muutaman kovan pelimiehen ja kokeneen futsalpelaajan sisältävä porilaisnippu on sarjan (alempaa) keskikastia. Nähdäänkö kentällä porilaistemppuja?

Riemu, Jyväskylä

Toinen ennakkosuosikki. ACE 2.0. Käytännössä kaikilla pelaajilla liigataustaa, joten osaa pelata futsalia. Mielenkiintoista nähdä riittääkö opiskelijoiden into uuteen nousuun.

SC Riverball, Joensuu

Brittifutista sisällä.. Noh, ehkä se oli vain yksi ottelu ja osaavat myös maassa pelata. Kotipelit vahvuus maantieteen takia. Alempaa keskikastia.

ToPV, Tornio

Kotipeleissä varmasti vahvoja. Kysymys onkin, saavatko avain miehet vieraspeleihin mukaan? Jos saavat, voivat olla korkealla. Veikataan kuitenkin keskikastiin.


TPK, Turku

Sai Kari-Pekka Koivusen takaisin SoVosta, mutta toisaalta menetti Manzon ja Kaurian Somerolle. Eetu pyörii myös EBK:n taustoilla. Vaikea voitettava kotona Turussa, mutta riittääkö virta ja pelaajat vierasreissuille pohjoiseen.

Zenith, Helsinki

Hieman väsyneitä pelaajia Idästä. Kokenut joukkue, joka voi yllättää kaikki mikäli ovat saaneet täsmävahvistuksia. Muuten taistelenee putoamista vastaan.


   
Lisää uutisia
Esbo Bollklubb
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
 
Kategoriat